Edellisestä viestistä täällä blogissa on kulunut todella pitkä aika. Aivan niinkuin kommenteissa arveltiin, syksy ei ole ollut helppo, mutta sinnitelty on eteenpäin. Käsitöitäkin on tehty. Tässä muutamia kuvia syksyn sadosta:

Ihastuin Virkkuukoukkusen mattoihin ja ajattelin säästäväisesti tehdä sellaisen itse. Aikani virkattuani totesin, etten sittenkään halua sellaista. Vaihdoin mallia.

Matto muotoutui koreiksi ja kassiksi. Muutama on vielä kotona, mutta pari on mennyt jo maailmalle.

Tämän sain Neulomon kaulahuivivaihdossa. Itse lähetin Crystalista tehdyn pitkän  huivin. Tämä saamani huivi on tehty ihan mahdottoman ohuesta langasta ja malli on todella kaunis (Gail Ravelrystä). Tekijä on nimimerkki Ansku84.

Työkaveri sai vauvan lokakuussa ja tämän asun kudoin pikkuiselle. Lankanaon Novitan Wool.

Sukkia syntyy aina välillä. Lisäksi olen tehnyt pari pusero/jakku-projektia. joista toinen on kuvaamatta ja toinen jo purettu.

Joulukortit tehtiin viime viikolla. Perhe auttoi "nyppimisessä". Nyt on kuoretkin kirjoitettu ja postimerkkien hankinta on seuraava vaihe.

Koruja tein TurkuTV:n Opi ja harrasta -ohjelman innoittamana vanhojen muovisten rannerenkaiden ympärille. Täyspunainen on omassa kaulassani parhaillaan ja loput kolme annan joulutervehdyksiksi muutamalla läheiselle nostalgiakorujen ystävälle.

Seuraava päivitys toivottavasti hiukan pikemmin....