Aloitin lauantaina tekemään revontulihuivia ja eilen illalla (maanantaina) myöhään se valmistui. Olen isunut ja kutonut ahkerasti. Kaksi kirjaa kyllä luin siinä välillä. Joululahjakirjoista luin Kuningatar Kristiinasta kertovan kirjan sunnuntaiaamuna ja Vuojoen kartanon orangeriasta kertovan kirjan luin maanantai-aamuna. Onneksi televisiosta on tullut paljon hiihtoa. Sen parissa on hyvä kutoa.

Kuvasin huivini joulukuusen oksilla. Loppiaisen jälkeen saa kuusi lähteä ulos, mutta vielä se seisoo olohuoneessa.

Lanka on Pirkanmaan kotityön kirjavaksi värjättyä sukkalankaa. Jos tekisin siitä sukat, käyttäisin korkeintaan 2½ puikkoja, mutta tämän huivin tein 4:lla. Lanka oli niin ohutta, että huivista tuli mielestäni vähän pieni (140 x 60 cm) . Tein sen ihan ohjeen kokoisena kerroksia laskien, mutta seuraavaa huivia tehdessä mietin kyllä kokoa tarkemmin. Mallia on helppo jatkaa isommaksi saman logiikan mukaan kuin siihen astikin on lisätty silmukoita.

Huivia oli kiva kutoa ja se valmistui aika nopeasti. Aion tehdä tällä mallilla jostakin muustakin langasta. Tämä väri ei oikein ole minun värejäni, vaikka kaunis onkin.