Tein kymmenen vuotta sitten pienen porotokan. Se liittyi silloisiin opiskeluihini ("akateeminen poro"). Tänä vuonna keskimmäinen lapsukaiseni totesi, että hänellä ei ole oikein joulukorteille mitään sopivaa paikkaa... tai ainakin ymmärsin hänet niin. Sain syyn siirtyä taas puuntyöstökoneen ääreen. Tämä ainoa kone, jota osaan käyttää, on vannesaha. Sillä sitten muotoilin yhteensä neljä joulukortti/lautasliina/suodatinpussitelinettä eli kahdeksan poroa. Materiaalina on vaneri. Pohjan välipalikka on mäntylistaa. Käytin nauloja liimauksen lisäksi. Porot on petsattu ja kaulasa on punainen nauha ja kulkunen. Nyt saa tulla joulukortteja kaikille lapsilleni ja vähän itsellenikin, sillä neljäs poro jää kotiin vanhan poron kaveriksi. Joulukortteja kun tulee yleensä niin paljon, etteivät ne mahdu yhteen telineeseen.

Tämä poro lähtee lähipäivinä Turkuun kaupunkiporoksi.