Sain oikein pinon kirjoja joululahjaksi.

Ensimmäiseksi luin tyttäreltä saamani kirjan Suomalaisten Ranska - Kaunis tuntematon, tekijöinä Louis Clerc ja Kristina Ranki (toim.). Kirjassa kuvailtiin eri asiantuntijoiden (historiantutkijoita, enimmäkseen professoreja) artikkelien avulla Suomen ja Ranskan poliittisia ja kultuurisia suhteita autonomian ajalta toiseen maailmansotaan. Se oli oikein mielenkiintoinen, mutta ehkä hiukan kuiva...

Seuraavaksi luin kirjan Medicit - Renessanssivaltiaat Firenzessä (tekijänä Ulla Brita Bamklint). Se oli edellistä värikkäämpi, mutta melkoisen sekava, sillä samannimiset Medicit eri vuosisadoilta alkoivat välillä mennä sekaisin.

Sitten oli vuorosssa kummitytöltä saatu kirja Eurajoella sijaitsevan Vuojoen kartanon restauroinnista. Se oli myös artikkelikokoelma niin kuin Ranska-kirjakin. Er alojen asiantuntijat keroivat kukin omasta osuudestaan kartanon restauroinnissa. Kirja oli erittäin kiinnostava. En ole koskaan käynyt siellä sisällä, mutta nyt tuli sellainen olo, että paikkaan tutustumiseen täytyy löytyä aikaa. Ulkopuolelta olen rakennukset nähnyt, mutta siitäkin on jo joitakin vuosia aikaa. Silloin kyseinen kartano toimi vielä vanhainkotina.

Seuraavaksi taidan tarttua Nevanlinnan kirjaan Marie.