Tätä puseroa en ollut ollenkaan suunnitellut tarvitsevani, mutta kun kävelin Piikko-Pirran ohi Turussa, päätin poiketa sisään kurkkaamaan tarjouskorit. Siellä oli eurolla kerä Gong-lankaa (Ornaghi filati). Lanka on 100 % puuvillaa ja merseroitua. Ostin varmuuden vuoksi reilusti, peräti 900 grammaa, kun sitä kerran oli niin edullisesti. Puseroon riitti 600 g. Mitenkähän käytän loput?

Novitan kesänumerossa oli ollut monta kivaa toppia, mutta neuletopit jäävät niin vähälle käytölle. Otin sieltä kuitenkin mallin etukappaleen kuvioihin. Kyseessä on malli nro 58. Alkuperäinen on tehty Malibusta. Minun käyttämäni lanka oli jonkin verran ohuempaa, mutta se ei haitannut, sillä käytin alkuperäisestä ohjeesta vain kuvion ja muuten tein oman suunnitelman mukaan.

Kuvausta varten laitoin puseron alle valkoisen topin, jotta pitsikuvio näkyisi selvemmin. Todennäköisesti käytän sitä myös aina trikootopin kanssa. Vein puseron puun oksalle kuvattavaksi, sillä mielessäni olivat Elämänlankaa-sivulla ihailemani kauniit luonnossa kuvatut neulekuvat. Kuvan puu on muuten japanin siipipähkinä. Komeat lehdet, mutta käyttökelvottoman pienet pähkinät...

1940589.jpg

1940591.jpg

Yläkuvan sininen sävy on oikeampi kuin alakuvassa oleva. Se taisi valottua vähän liikaa.

Nyt taidan jatkaa sukkia ja vanttuita. Lahjakaapissa on hyvä aina olla jotakin valmiina.