Poikani tilasi taas helmineulevillapaidan. Ensimmäinen, jonka tein hänelle noin viisi vuotta sitten oli liian suuri. "Tämä taitaisi sopia varmaan paremmin Mika Halvarille..." (Nuoremmat eivät varmaan muista, mutta Mika Halvari oli erittäin massiivisen kokoinen suomalainen kuulantyöntäjä, MM-hopeaa 1995). Purin sen puseron ja kudoin uudestaan. Edelleen iso, mutta poika käytti sentään jonkin kerran. Sekin purettiin ja langasta tein vaihteeksi miehelleni villatakin - sopivan kokoisen! Poika on pyytänyt villapaitaa jo vuoden verran ja viikkoa ennen joulua hellyin, lieneekö ollut joulumieltä, ja ostin langat. Äsken tuli paita valmiiksi ja sovitukseen sain mieheni, sillä poika ei ole muutamaan viikkoon kotimaisemissa.

1189296.jpg

Niinkuin kuvasta huomaa, mieheni ei ole käynyt mannekiinikurssia, vaan hänen kurssinsa oli RUK:ssa.

Huomenna alkavat taas työt joululman jälkeen. Kohta ollan taas keväässä!