Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Käsitöitä, askartelua, kirjoja...
22.11.2009 - 14:31

Kulkuväline aiheutti ensin pientä pohtimista, sillä varastossa ei ollut yhtään sopivaa kuvaa, josta lähteä liikkeelle. Meillä oli vieraana muutaman päivän ajan ulkomaalainen nuori, jä hän toi meille tuliaisiksi aivan ihania suklaakonvehteja. Konvehtirasian loputtua jäin haikeana katselemaan vielä kantta ja totesin: -Siinä se nyt on - kulkuväline!

Tällaisella kulkuvälineellä siis osallistun tämän viikon haasteeseen.

Samalla voin kertoa askarrelleeni valmiiksi saakka kuutisenkymmentä joulukorttia. Hiukan on urakka vielä kesken, sillä jotkut tarvikkeet loppuivat kesken. Niiden kuvia ei luonnollisesti voi laittaa vielä tänne. Malli on taas ollut sellainen, jota voi työstää nopeasti sarjassa. Tuollaista määrää ei ole mahdollisuuksia tehdä hirveän yksilöllisiksi ja erilaisiksi. Kaikki ovat silti jotenkin pikkuisen erilaisia keskenään, kortin väri, tarrojen sijoittelu, kuvan aihe, teksti vaihtelevat vähän.

Sarin kirjoitti 22.11.2009 - 14:50
Kaunis kortti on syntynyt kierrätysmateriaaleistakin :)
Kisse kirjoitti 22.11.2009 - 15:47
Yhtä suloinen kortti, kuin näkemäni kuva tuliaisen tuojasta!

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kävijälaskuri
sivut koe sivu koko jkddkfdkfkkf vkg pitääsaada lisää laatikoita elipkjbvngd hhhdhdfjhgkkgjg ggjkkgk bgjfjfjjffjfhkffhk